Suomen Teatterit ry on julkistanut Vuoden Teatteri 2025 -palkinnon finalistit, ja Tanssin aluekeskusverkosto on yksi kolmesta ehdokkaasta. Muut finalistit ovat & Espoon teatteri ja Rakastajat-teatteri. Palkinto myönnetään vuosittain esittävän taiteen organisaatiolle, joka on osoittanut poikkeuksellista osaamista, vastuullisuutta ja innovatiivisuutta.
Aluekeskukset ovat tuottaneet vuosien varrella monimuotoista tanssiesityksiä niin perinteisiin esitystiloihin kuin uudenlaisiin tiloihin ihmisten arkiympäristöissä, kuten hoivakoteihin, vanhuspalveluihin, kouluihin ja päiväkoteihin. Lisäksi aluekeskukset ovat toimineet muun muassa lastensuojelun, mielenterveyspalveluiden, hyvinvointialueiden ja yritysten kanssa erilaisissa kulttuurihyvinvointihankkeissa. Uudet esitystilat ja -tavat ovat mahdollistaneet uusien katsojaryhmien saavuttamisen ja inspiroivat näin myös koko esittävän taiteen kenttää.
(Vuoden Teatteri 2025 raati, Suomen Teatterit 14.1.2025)
Voittaja julkistetaan maaliskuussa Thalia-juhlassa.
Tanssin aluekeskusverkoston ainutlaatuisuus
Tanssin aluekeskusverkostolla on ainutlaatuinen rooli suomalaisen tanssitaiteen edistäjänä ja uudistajana. Verkosto koostuu viidestä aluekeskuksesta: Itä-Suomen tanssin aluekeskus, Keski-Suomen Tanssin Keskus, Läntinen tanssin aluekeskus, Pirkanmaan Tanssin Keskus, Pohjanmaan tanssin aluekeskus ja Pohjoinen tanssin aluekeskus; Jojo – Oulun Tanssin Keskus ja Routa Company. Eri puolilla Suomea toimivat aluekeskukset ovat rohkeita suunnannäyttäjiä, kokoaan suurempia ja vaikuttavia toimijoita.
Tanssin aluekeskusten laajan toiminta-alueen myötä korkeatasoisen tanssitaiteen kokeminen mahdollistuu lähes koko Suomessa niin näyttämöillä kuin ihmisten arkiympäristöissäkin. Aluekeskukset tuottavat tanssitaidetta perinteisten esitystilojen lisäksi uusiin ympäristöihin, kuten hoivakoteihin, kouluihin ja mielenterveysyhteisöihin. Ne ovat edelläkävijöitä soveltavan tanssin, kulttuurihyvinvoinnin ja yleisötyön toteuttamisessa ja kehittämisessä.
Aluekeskukset tuottavat vuosittain lähes 2 600 yleisötilaisuutta: esityksiä, yleisötyötä, työpajoja ja kulttuurihyvinvointitoimintaa. Nämä tavoittavat yli 100 000 kokijaa.
Tanssin aluekeskusverkosto on luonut rakenteita, joihin taiteilijoiden on ollut mahdollista kiinnittyä sekä työntekijöinä että yhteisön jäseninä. Vuosittain aluekeskuksissa on yli 500 työntekijää, joista ehdottomasti suurin osa tanssitaiteilijoita. Aluekeskukset ovatkin merkittävin vapaan kentän tanssitaiteilijoiden työn mahdollistajia ja moninaisten työtilaisuuksien luojia.
Vahva vaikuttaja tanssin kentällä
Tanssin aluekeskusverkosto on keskeinen toimija tanssin kentän kehittämisessä valtakunnallisesti. Aluekeskusverkosto on ollut mukana merkittävissä hankkeissa, kuten Työterveyslaitoksen Floor is Yours! ja Floor is Ours! -hankkeissa, jotka ovat parantaneet freelancer-taiteilijoiden työolosuhteita. Vuonna 2023 julkaistu Jyväskylän yliopiston selvitys tanssin aluekeskuksista; “Turvaa ja pysyvyyttä sirpaletyön tekijöille” toi merkittävää uutta tietoa vapaan kentän työelämästä ja kehittämistarpeista
Vuosina 2004 ja 2005 perustettujen tanssin aluekeskusten verkosto juhlistaa 20-vuotista taivaltaan jatkamalla työtään suomalaisen tanssitaiteen sen yleisöjen hyväksi. Aluekeskukset ovat inspiroivia suunnannäyttäjiä ja merkityksellinen osa suomalaista taidekenttää nyt ja tulevaisuudessa.
Valintaraati ja voittajavalinta
Palkintofinalistit valitsi raati, johon kuuluivat Eveliina Kunttu (Lappeenrannan kaupunginteatteri), Anni Mikkelsson (Kajaanin kaupunginteatteri) ja Seppo Välinen (Vaasan kaupunginteatteri). Finalistien joukosta voittajan valitsee toimittaja Sean Ricks, joka painottaa organisaatioiden toimintaympäristöjä ja rohkeutta keskustelun herättämisessä. Voittaja julkistetaan maaliskuussa 2025.
Seuraa liikettä!